TARINA

Hiusvita on sinulle pohjoismaissa kehitetty luonnollinen ravintolisä erityisesti hiusten, ihon ja kynsien terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon. Saat tuotteesta lisäksi hyötyä hermoston, lihasten, limakalvojen, rustojen ja sydämen terveyden ylläpitoon. Vastustuskyvyn ylläpidolle Hiusvita on erinomainen tuote osana terveellistä ravitsemusta. 

Pohjoismaalainen vaativa ilmasto ja teidän käyttäjien tarpeet ovat vaikuttaneet Hiusvitan koostumukseen. Tuote on kehitetty palvelemaan sinua parhaalla mahdollisella tavalla ja siitä syystä siihen on tutkimuksiin perustuen valittu 10 tehokkainta ainesosaa ympäri maailmaa. Hiusvita on pohjoismaisen korkean laatustandardin mukaan valmistettu tuote vastaamaan sinun ja muiden kuluttajien korkeita laatuvaatimuksia

Olen toiminut hiusalalla yli 15 vuotta. Olen toiminut mm. sairaiden ihmisten parissa peruukkipalveluissa ja siellä törmännyt hiustenlähtöön liittyviin kysymyksiin laaja-alaisesti. Monilla meistä on kiireen ja muun vuoksi ongelmia ravitsemuksen riittävän monipuolisuuden kanssa. Lisäksi monet sairaudet ja niiden hoito aiheuttavat hiustenlähtöä. Samalla ymmärrykseni siitä, kuinka hiustenlähtö vaikuttaa ihmisten mielialoihin ja kuinka herkkä kysymys hiustenlähtö voi olla, on vahvistunut. Se pysäytti minut miettimään voiko asialle tehdä jotain. Yhtenä ideana ja keinona esille tuli ravinnon vaikutus terveydelle. Halusin myös monipuolisen tuotteen, joka vaikuttaa terveyteen kokonaisuudessaan. Hiusvitan suunnittelu alkoi omista kokemuksistani. 

On traagista, kuinka sairaudet ja kokemukset sairaiden auttamisesta johdattivat tuotteen idean syntymiseen. Pysähdyin, kun omat hyvät ystävät tai asiakkaat kertoivat hiusten menetyksistään. Erityisesti pysäyttävää oli, kun ystäväni sairastui vakavasti. Etsin markkinoilta tuotetta, joka olisi vastannut asiakkaiden tarpeita, mutta tuotteiden sisältö ja laatuvaatimukset eivät vastanneet tarpeitani halutessani auttaa ystäviäni ja asiakkaitani.  

Ravinto on hiusten kasvun ja kauneuden kannalta tärkeässä roolissa, siksi Hiusvitan koostumus on kehitetty nimenomaan hiusten kasvun ja kauneuden näkökulmasta, mutta yleiset terveysvaikutukset pidin koko ajan mielessä.  

Terveyteen, hyvinvointiin ja hiusten kasvuun vaikutetaan pääasiassa sisäisesti ravitsemuksen avulla. Ravintolisän avulla on mahdollista luoda vaikuttavuudeltaan tehokkain tapa varmistaa ruoan ohella tärkeiden ravintoaineiden saanti. Laadukas ja kokonaisvaltaisesti terveellinen ravitsemus on hiustenkin hyvinvoinnin perusta. Hiusvita on koostumukseltaan kehitetty täydentämään ja varmistamaan hiuksille tärkeimpien ravintoaineiden saanti.

Hiusvita on kansainvälinen tuote, jonka kehittämiseen ovat osallistuneet lääketieteen, ravitsemustieteen sekä hiusten hyvinvoinnin asiantuntijat Suomesta ja Norjasta. Tuote sopii erinomaisesti erilaisille hiustyypeille ympäri maailmaa. Tuotteen raaka-aineet on tuotettu korkeilla laatustandardeilla. Raaka-aineiden terveysväitteet perustuvat Euroopan elintarviketurvalisuusviraston ja Euroopan Unionin komission antamiin asetuksiin.

Käytämme tuotteissamme korkealaatuisia raaka-aineita, joiden puhtaus ja pitoisuudet mitataan erikseen tehtaan laboratoriossa. Yhteistyötehtaamme on GMP-sertifioitu eli laatukontrolli on varsin tiukka. Raaka-aineiden puhtaus- ja pitoisuustesteillä tarkoitetaan esimerkiksi mahdollisten bakteerikantojen (esim. E. Coli) ja raskasmetallien (elohopea, lyijy) tutkimista sekä sen varmistamista, että kyse on todella siitä aineesta, jota ostetaan. Olemme myös teettäneet lukuisia ylimääräisiä, itsenäisten laboratorioiden suorittamia pistotarkastuksia kyseisen tehtaan tuotteille ja todenneet laadun erinomaiseksi. Esimerkiksi kala- ja kasviöljyjen kohdalla ratkaisevan tärkeä laatutekijä on kyky välttää hapen pääseminen öljyyn kapseloinnin aikana. Tämänkin laatutekijän kohdalla yhteistyötehtaamme on menestynyt testeissä erittäin hyvin.

Hiusvita on pitkän ja monitieteellisyyteen perustuvan prosessin tulos. Suosittelen, että otat tuotteen käyttöön vähintään kuudeksi kuukaudeksi. Yleensä pitkäjänteinen terveellinen ravitsemus vaikuttaa kokonaisvalaisesti hyvinvointiisi parhaalla tavalla. Olen saanut sadoilta asiakkailta erinomaista palautetta Hiusvitasta. Uskon, että voin auttaa tuotteen avulla sinuakin.

Hiusten hyvinvoinnista kiinnostunut asiakas, voit tarkistaa tästä saatavuuden.

Tästä pääset ostamaan tuotteen maahantuojan verkkokaupasta. 

– Terhi Päivärinta
Hiusvitan perustaja ja peruukkiasiantuntija 

Pirjo

Yrittäjä

”Olen käyttänyt seitsemän viikkoa Hiusvitaa. Hiusten elävyys, kiilto ja tuuheus on parantunut merkittävästi. Kynnet ovat vahvistuneet ja ovat kauniimmat. Ikääntyessä ihon kosteus on muodostunut ongelmaksi, mutta Hiusvita on auttanut siihen.”

Terhi

Hiusvitan perustaja

”Käytin tuotetta kehitysjaksomme jälkeen kokeilujaksolla noin kolme kuukautta ja käytän sitä edelleen säännöllisesti. Kokeilujaksolla oman ja laajan kokeiluryhmän kokemusten kautta varmistuin, että tuote toimii ja se kannattaa tuoda markkinoille. Minulla on atooppinen iho, jossa huomasin vaikutukset ensimmäisenä. Tuote on auttanut myös päänahan ja limakalvojen kosteustasapainoon. Nämä havaitsin jo kahden viikon käytön jälkeen. Noin kuuden viikon jälkeen huomasin hiusten ja kynsien kasvussa muutosta.”

 

Tatja

Yhteiskuntatieteilijä (YTM)

”Hiukseni ovat ohentuneet viime vuosien aikana stressin ja anemian seurauksena. Ystävän suosituksesta otin Hiusvitan käyttöön. Olen pystynyt vähentämään ulkoisia 
muotoilutuotteita ja hiukseni voivat nyt paremmin. Sisäisesti nautittava Hiusvita on selvästi auttanut minua.”

Riina 

Sisustussuunnittelija

”Hiukseni ovat kiiltävämmät, elinvoimaisemmat ja minusta jopa tuntuu, että hiuksia ei lähde harjatessa niin paljon kuin ennen. Myös ihoni voi paremmin.”

Lue lisää Riinan kokemuksia

Tästä

Tuula Johanna

Personal Trainer, ravintovalmentaja ja syksyn 2015 bikinifitness kilpailija

”Minä jolla on ikiliuskottuvat ja katkeilevat kynnet olen saanut ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti viilata kynsiäni lyhyemmäksi, koska ne ovat kasvaneet ilman liuskottumista ja katkeilua”

Lue lisää Tuulan kokemuksia

Tästä