Blogi

tummahiuksinen nainen talvella ulkona raapii päänahkaa

Kutiava päänahka – onko mitään tehtävissä?

Kutiava päänahka – onko mitään tehtävissä? Kutiseeko päänahka, vaikka pesisit hiuksesi säännöllisesti? Kutina on yleinen vaiva, jonka taustalla voi olla esimerkiksi hiuspohjan kuivuus, ärsytys tai hilseily. Hyvä uutinen on, että usein jo pienillä muutoksilla hiustenhoitorutiineissa voidaan helpottaa tilannetta. 4 vinkkiä kutisevan päänahan hoitoon Pese hiukset tarpeen mukaan. On harhaluulo, että hiuksia kannattaisi pestä mahdollisimman harvoin. […]

Kutiava päänahka – onko mitään tehtävissä? Read More »

Miksi hiukset ohenevat iän myötä – ja miten ikääntyviä hiuksia kannattaa hoitaa?

Hiukset muuttuvat iän myötä siinä missä ihokin. Moni huomaa vuosien kuluessa, että hiukset eivät tunnu enää yhtä tuuheilta kuin ennen, yksittäiset hiukset ovat ohuempia tai hiusten kasvu vaikuttaa hitaammalta. Myös hiuspohja voi muuttua kuivemmaksi ja herkemmäksi. Muutokset ovat tavallisia, mutta omilla hiustenhoito- ja elämäntavoilla voi tukea hiusten ja hiuspohjan hyvinvointia myös ikääntyessä. Miksi hiukset ohenevat

Miksi hiukset ohenevat iän myötä – ja miten ikääntyviä hiuksia kannattaa hoitaa? Read More »

🥥 Macadamiaöljy – arvokas luonnonaines hiusten hemmotteluun

Kun halutaan hoitaa hiuksia luonnollisesti mutta tehokkaasti, yksi arvokkaimmista raaka-aineista on macadamiapähkinästä puristettu öljy. Tämä ylellinen öljy on erityisen ravinteikas ja sisältää runsaasti omega‑7-rasvahappoa, jota esiintyy harvinaisesti luonnossa – mutta jota löytyy myös ihon ja hiuspohjan omasta talista. Siksi macadamiaöljy imeytyy poikkeuksellisen hyvin, kosteuttaa tehokkaasti ja tukee hiusten luonnollista rakennetta. Hiustenhoitotuotteissa macadamiaöljy toimii silottajana, kosteuden

🥥 Macadamiaöljy – arvokas luonnonaines hiusten hemmotteluun Read More »

💡 Vastinetta rahalle laatutuotteilla

Hiusvitan tavoitteena on tarjota aitoa laatua, joka näkyy jo käytön alusta lähtien. Kompromisseja ei tehdä. Laatu tarkoittaa meille tuotekehityksen koko ketjua: valikoidut raaka‑aineet, vastuullinen tuotanto ja tarkkaan testatut koostumukset.  Olemme elinvoimaisia hiuksiasi varten! 🌿 Mitä tarkoittaa laatu Hiusvitassa? 💸 Mitä saat sijoituksellasi? Kun sijoitat Hiusvitaan, saat kokonaisvaltaisen hiustenhoitokokemuksen, joka yhdistää: Laadukas koostumus, hellävaraisuus ja toimivuus

💡 Vastinetta rahalle laatutuotteilla Read More »

Näin hoidat hiuksiasi myös nukkuessasi

Nukkuminen on tärkeä palautumisen hetki koko keholle – myös hiuksille. Yön aikana hiukset altistuvat kitkalle, kuivuudelle ja takkuuntumiselle, mutta onneksi pienillä valinnoilla voit suojata hiuksia ja tukea niiden hyvinvointia myös unen aikana. Tässä Hiusvitan parhaat vinkit iltarutiineihin: 1. Tyynyliinalla on väliä – valitse bambu tai silkki Perinteinen puuvillatyynyliina saattaa karheudellaan hangata ja takuttaa hiuksia yön

Näin hoidat hiuksiasi myös nukkuessasi Read More »

Miten hoitaa auringossa palanutta päänahkaa?

Vältä auringonvaloa Kun päänahka on palanut, on tärkeää välttää lisäaltistusta auringolle, jotta iho pääsee parantumaan. Suojaa päänahkaasi käyttämällä esimerkiksi aurinkohattua, huivia tai päähinettä, kun oleskelet ulkona. Viilennä päänahkaa Ensimmäinen askel auringossa palaneen päänahan hoidossa on sen viilentäminen. Voit esimerkiksi pyyhkiä päänahkaa viileällä vedellä kostutetulla pyyhkeellä. Vältä kuitenkin liian kylmää vettä ja hankaavaa liikettä, sillä se

Miten hoitaa auringossa palanutta päänahkaa? Read More »

Näin suojaat hiukset kesällä

Ah, kevät! Ihana valoisuus, lämpö sekä auringonpaiste ☀️ Kesä kolkuttaa jo ovella. Auringon voima henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen on valtava. Nyt säiden salliessa kannattaakin virkistää itseään ulkoilemalla paljon.  Valitettavasti auringon säteily aiheuttaa kuitenkin vaaroja, joilta on hyvä suojautua. Koska myös hiukset saattavat vaurioitua pahasti liiallisen uv-säteilyn seurauksena, on Ihon lisäksi myös niitä syytä varjella aurinkoisimpaan

Näin suojaat hiukset kesällä Read More »

Miksi takkuuntuvien hiusten hoitamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota?

Kevään tuoma lämpö on sanoinkuvaamattoman ihanaa ja lempeä tuulen tuiverrus hiuksissa saa hymyn huulille. Näin kevään korvalla onkin hyvä aika käydä läpi, miten suojata hiuksia muun muassa auringolta ja tuulelta, jotta hiukset säilyvät hyväkuntoisina läpi kevään sekä kesän ja pitkäaikaisimmilta vaurioilta säästyttäisiin. Merivedessä  ja uima-altaassa uiminen, auringonpaiste ja tuuli voivat saada hiukset takkuuntumaan helposti,  mutta

Miksi takkuuntuvien hiusten hoitamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota? Read More »

Aloita hiustesi hoito perusasioista – lue vinkit

Kukapa ei haluaisi että hiukset ovat helposti hallittavat ja näyttävät terveiltä ja kauniilta. Hellävarainen pesu ja oikeanlainen tyynyliina ovat vain muutamia esimerkkejä perusasioista, jotka auttavat pitämään hiukset hyvässä kunnossa.  Hellävarainen puhdistus Hiusten omat öljyt tekevät hiuksistasi luonnollisesti terveet ja kiiltävät. Ihanteellinen shampoo– ja hoitoaine-yhdistelmä säännölliseen käyttöön ei sisällä haitallisia aineita, kuten silikonia ja keinotekoisia väriaineita.

Aloita hiustesi hoito perusasioista – lue vinkit Read More »

Miksi hiukset harmaantuu ja voiko siihen vaikuttaa?

Harmaantuminen on luonnollinen osa ikääntymistä ja sitä tapahtuu oikeastaan kaikille ainakin jossain määrin. Tästä huolimatta ensimmäiset harmaat suortuvat saattavat kauhistuttaa ja herättää kysymyksiä. Vastaamme alla yleisimmin askarruttaviin seikkoihin. Mikä aiheuttaa hiusten harmaantumisen? Pigmenttiä tuottavat solut heikentyvät ikääntyessämme ja lopettavat lopulta kokonaan melaniinin eli pigmentin tuottamisen. Ilman melaniinin saantia hiukset alkavat menettää luonnollista pigmenttiä eli väriään

Miksi hiukset harmaantuu ja voiko siihen vaikuttaa? Read More »